Suuri ilo Deli Tuassa!
Susan Hoover, toukokuu 2010
Suuri nuoria saavuttava evankeliointikampanja pidettiin Deli Tuan kaupungissa Indonesiassa toukokuun alussa. Tuhansia kuulijoita saapui kentälle joka ilta! Se on osoitus Jumalan työstä. Hän rakastaa heitä ja tahtoo heidän kuulevan evankeliumin ja pelastuvan!!
Julistaessani näin monia muslimeja ihmisjoukossa. Kaksi heistä seisoi aivan lavan edessä. He kuuntelivat intensiivisesti, ja vaikutti siltä, että he pitivät tapahtumasta. Myöhemmin paikalliset nuoret olivat vierailleet juuri näiden musliminuorten kotona ja antaneet heille kirjallisuutta.
On suuri ilo saada julistaa Jeesuksesta ihmisille ja kylvää heihin evankeliumin siemeniä! On myös suuri ilo nähdä paikallisseurakuntien nuorten osallistuvan työhön. Jakaessaan ihmisille juuri uskoon tulleille tarkoitettua kirjallisuutta ja palvellessaan ihmisiä nuoret itsekin pääsevät kasvamaan uskonelämässään.
“Ilo” on ehkä paras sana kuvaamaan tällaisen tapahtuman herättämiä tunteita. Koin todella suurena etuoikeutena saada olla mukana. Oli koskettavaa kuulla ihmisjoukon rukoilevan pelastusrukouksen perässäni ja vastaanottavan Jeesuksen elämäänsä!
Tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii kuukausien valmistelua, tuhansia euroja, kaiken ruumiillisen energian ja monen ihmisen osallisuuden eri puolilta maailmaa ja paikallisesti... mutta se on silti kaiken vaivan arvoista!
Nämä sielut ovat kaiken arvoisia... he ovat Jeesuksen elämän arvoisia! Jos Jeesus oli halukas kuolemaan heidän puolestaan, vähintä mitä minä voin tehdä, on käyttää kaiken aikani, energiani, rahani ja mitä ikinä tarvitaankaan, että voisin kertoa heille Jeesuksesta. Se on todellakin... SUURI ILO!!!!
KIITOS osallisuudestasi tähän iankaikkiseen iloon! •
> Kuva-albumissa kuvia kampanjasta Deli Tuassa!
|