Myllykatu 15, 65100 VAASA, Finland

Borneon kampanja onnistui yli kaikkien odotusten

Lähetystyötä eturintamassa

Borneon kampanja onnistui yli kaikkien odotusten

Kun saavuin Borneoon en voinut kuvitellakaan mitä tulisi tapahtumaan. Paikalle tullessani olin edelleen väsynyt pitkistä lennoista ja aikaerosta. Pyysin ystävääni Golaa puhumaan ensimmäisenä iltana, mihin hän vastasi että se ilta on yleensä kaoottinen ja hänellä paljon muuta mitä pitää tarkistaa.

Päätin tehdä kuten Paavali; ”olla tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna”. Siis yksinkertainen evankeliumi! Tein kaikkeni jotta muslimit ja muita uskontoja harjoittavat tuntisivat itsensä tervetulleeksi.

Jumalan rakkaus oli ”vuodatettu” jo tuona iltana. Saimme kuulla 30-40 todistusta, siitä mitä Jumala oli tehnyt. Kuurot kuulivat. Kaukaa tullut kuuro ja sokea nainen sekä kuuli että näki nyt. Joku todisti kasvaimen olevan poissa! Eräs mies tuli festivaaliin rullatuolissa (saanut aivohalvauksen) ja käveli kotiin! Paljon muutakin tapahtui.

Meillä ei ollut lääkäriä paikalla, joka olisi voinut tarkistaa ihmisten todistuksia, mutta kun näimme heidän ilonsa ja ilon kyyneleet, ei ollut epäilystäkään etteikö jotain olisi tapahtunut.

Gola puhui toisena iltana. Nyt väkijoukko oli kasvanut. Saimme kuulla vielä enemmän todistuksia kuin ensimmäisenä iltana. Ilmapiiri oli hyvin avoin. Kun ihmiset kokivat ja näkivät mitä Jeesus teki, he tahtoivat myös Hänet sydämeensä.

Uskon että tämän kampanjan kautta muslimeja tuli uskoon Jeesukseen enemmän kuin mitä me koskaan aiemmin olemme nähneet.

Viimeinen eli kolmas ilta oli itselleni hyvin erikoinen. Nyt ihmiset tulivat hyvin laajalta alueelta. He olivat kuulleet mitä edellisinä iltoina oli tapahtunut. Puhuin siitä että ihmeet eivät tapahdu koska puhuja tai kuulija on niin ”pyhä” (Apt 3. luku). Puhuin miten helppoa vastaanottaminen on, kun tunnistamme Jumalan rakkauden. Sinapinsiemenen verran uskoa riittää!

Ihmiset olivat hyvin vastaanottavaisia. Gola rekisteröi kampanjan aikana yli 100 todistusta parantumisista!

Itselleni koskettava hetki oli, kun eräs liikuttunut nainen tuli lavalle kertomaan näyn minkä hän oli puheen aikana nähnyt. Hän näki Jeesuksen seisovan vierelläni lavalla! Itse olin kokenut erityisen ”läsnäolon” heti kuin nousin lavalle. Palveleminen (vaikka kesti useamman tunnin) oli ollut äärimmäisen helppoa. Nyt ymmärrän miksi.

Paikalliset seurakunnat olivat valmistelleet kampanjan erittäin hyvin. Varmistimme myös, että uskoon tulleet saavat rohkaisua kasvamaan uskossaan.

Eikö tämä on sitä, mitä voimme kutsua armoksi? Tällaista ei tapahdu, koska me olemme erikoisia tai pystyviä! Emme tulleet moittimaan ihmisiä tai muita uskomuksia. Emme haastaneet riitoja. Korotimme vain Jeesusta ja julistimme hänen evankeliuminsa.

Kampanjan jälkeen olin täynnä kiitollisuutta.

Kiitos sinulle myös tuestasi ja rukouksistasi. Sydämestäni uskon että EKM:n työ on tukemisen arvoinen – sinä päätät.

Tom Lipkin